Haminan Naislaulajien Irlannin-matkasta kehkeytyi yllättävä seikkailu

Kuoromme puheenjohtajan Taina Sihvolan ystävyyssuhteiden kautta kypsynyt ajatus
Irlannin konserttimatkasta toteutui kesäkuun alkupuolella kuoron johtajan Seija
Kiiverin, 20 kuorolaisen ja 16 turistin voimin. Onnistunut retki päättyi
arvaamattomiin kuvioihin.

Irlanti on kiehtonut mieltäni jo kouluajoista lähtien ja sainkin ensimmäisen
kirjeenvaihtotoverin Eiren Tipperarysta. Kuoron matkan kohde oli todella
mieluinen uskoakseni toisillekin reissuun lähtijöille.

Matkasimme Lontoon Heathrown kentän kautta Dubliniin. Irlanti, vihreä saari
tarjosi kiintoisia elämyksiä alkaen n. 300 km:n bussimatkasta Cobhin
satamakaupunkiin. Kumpuileva maisema valkoisena ja keltaisena kukkivine
pensaineen sekä lammas-ja lehmälaumat viehättivät silmää. Metsää nähtiin
niukasti; maa tuottaa parhaiten viljeltynä.

Hotelliamme Commondorea ympäröi historian havina, sijaitsihan sen lähellä mm.
Titanicin viimeisin lähtölaituri ja muistomerkki. Titanic Tourin opas Michael
Martin tarinoi mukaansatempaavasti "uppoamattoman laivan" 11.4.1912 (päivämäärä
esitteestä) alkaneesta neitsytmatkasta, joka päättyi muutamien tuntien päästä
jäävuoreen törmäämiseen ja laivan vaipumiseen Atlannin syvyyksiin.

Esiinnyimme Heritage Centerissä laulaen ulkoa koko harjoitellun ohjelmistomme
alkaen kalevalaisesta "Mieleni minun tekevi", jossa esilaulaja Leila Saharinen
onnistui vahvan äänensä ja luontevan iloisen tulkintansa vuoksi hienosti. Seija
Kiiverin säveltämä "Ääni ei kuulu kullalleni", Mårtenssonin, Lehtisen, Samulin,
Kähärän ym. laulut nostivat pintaan niin esiintyjien kuin kuulijoidenkin
tunteet. Helena Laitisen soolo koskettavassa "On suuri sun rantas' autius" soi
herkän heleänä. "Morning has broken" upposi yleisöön kuin sulaan voihin, eikä se
johtunut salin sinänsä korkeista lämpömittarin lukemista vaan kuoron ja yleisön
syvistä sydämen tunnelmista. Kohdalleen osui myös Henry Saaraisen
englanninkielinen juonto. Samana iltana kiipesimme hengästyttävän korkeaa mäkeä
pubiin, jossa kohotimme ystävyysmaljat iirinkielisten laulujen soljuessa
taidokkaina ja englantilaisten ja suomalaisten kaikuessa vuorollaan. Sibeliuksen
sävelet saivat innostavat taputukset. Tunnelma kohosi illan mittaan lämpimän
iloiseksi. Irlantilainen ei käy pubissa humaltuakseen, vaan hoitamassa
ihmissuhteita. Vieraat kutsutaan kodin sijasta pubiin. Irlantilaiselle ovat
tärkeitä pappi, poliisi ja pubi.

Sunnuntaiaamuna osallistuimme Cobhin Cathedraalissa messuun paikallisen
kirkkokuoron kanssa ja lauloimme mm. "Oi, kiitos sä Luojani armollinen" ja "Soi
kunniaksi Luojan" täydelle salille. Kirkkokuoron riveissä seisoi monta pubissa
tapaamaamme ihmistä. Seurakuntakeskuksessa saimme maistella kahvipöydän
moninaisia herkkuja, mutta tilaisuuden ja ehkä koko matkan mieleenpainuvin
elämys oli Riverdance-esitys, jossa kaksi nuorta hoikkaa iiriläistyttöä tanssi
hyppelehtien kuin villivarsat laitumella yläruumis jäykkänä ja pää pystyssä
ylöspäin poukkoillen. Pitkät jalat liikkuivat sukkelasti tehden kuvioita
täsmällisesti ja keveästi. Esitys oli juhlavan upea. Lahjoja vaihdettiin
kiitosten kera. Sympaattiselle kirkkokuoron johtajalle lauloimme "Olet kaikki",
ja varsinkin "shallallalla" koreografian kera teki täydellisen vaikutuksen,
minkä olimme jo muillekin laulaessa huomanneet.

Dublinissa meitä opasti Suulisniemen tyttö Anu, selkeäsanainen, tietorikas opas.
Hän kertoi Irlannin sään vaihtelevan päivittäin tiheään laidasta toiseen; joka
päivä on hetki aurinkoa, sitten sumumaista sateen tuhnua, ei koskaan isoja
pisaroita. Melkein aina tuulee, helteestä ei tarvitse kärsiä, eikä shortseissa
kukaan tarkene. Irlantilainen on hymyilevä, ystävällinen ja puhuu suoria sanoja,
joiden tarkoitus on kuulijan pääteltävä äänensävystä ja ilmeistä. Englantilaiset
ovat vähitellen työntäneet saaren iiriläisväestöä vehmaalta itärannikolta kohti
karumpaa länttä. Protestanttien ja katolilaisten välillä on ollut
erimielisyyksiä kahakointiin asti. Työttömyys, köyhyys ja maastamuutto ovat
lisääntyneet, ja nousukauden ulkomaisten lainojen aiheuttama hillitön
rakentaminen jätti puolivalmiita aavetaloja maisemaa pilaamaaan. Tutustuimme
kaupungilla mm. Jamesonin viskitehtaaseen, jonka viski on kolmesti kirkastettua
ja maailman parasta; skotlantilainen tislataan kahdesti ja amerikkalainen vain
kerran. Vanha kirjasto, eläintieteellinen museo, jossa ihmettelimme mm. suden
suurta kokoa, vehreät puistot ja vanhat rakennukset upeine ovineen olivat juhlaa
silmälle ja mielelle. Ostoskaduilla hyöri matkalaisiamme kasseja kannellen ja
liikkeiden ovilla odottelevia puolisoita.

Taina Sihvola kiitti ystäväänsä Deirdre (Dee) Ryania Cobhin vierailun
täydellisestä onnistumisesta säidenkin suosiessa.
"Saimme nauttia irlantilaisten vieraanvarasuudesta ja ystävällisyydestä.
Tehdasvierailu sai minusta nimenomaan Jamesonin viski-fanin ja pubivierailut
Guinnes-fanin. Sanotaan, että Guinnes ei matkusta hyvin, mutta sitä nauttivat
sen sijaan kyllä. Lauloimme itsemme värikkäitä tarinoita kertoneen Michaelin
sydämeen.", Taina kertoi.
Hän sanoi matkalla olleiden turistien uineen kuin kalat vedessä
kuorolaisten mukana ja Paavo Rönkön ansiokkaan tulkkauksen avanneen kaikille
asioiden laidan. Monelta olisi mennyt sormi suuhun matkan loppupään
selvityksissä ilman Paavon apua.
"Mieli palaa takaisin Irlantiin ja sen omalaatuiseen tunnelmaan", sanoi Taina.

Kotimatka Suomeen oli lentokoneen myöhästymisen takia todella monivaiheinen;
tarvittiin uudet paikkavaraukset ja ylimääräiset hotelli- tai
lentokenttäyöpymiset. Joukkomme hajaantui eri lennoille ja kentille ainakin
Berliiniin ja Hampuriin, jonne lentäneet joutuivat hankkimaan hotellihuoneet
vielä yhdeksi yöksi, ja matkalaukutkin saatiin kotiin vasta n. neljän päivän
päästä, joku on joutunut odottelemaan niitä kaiken kesää. Johtoryhmämme teki
tuntikausia työtä selvittäen hienosti sotkut.

Seija Kiiveri johti naislaulajien joukkiota ehkä viimeisen kerran. Kuorolaisten
kiitokset Seijalle kuluneista vuosista tulevat sydämestä. Työ Haminan
kansalaisopistossa kuitenkin jatkuu mm. haitaristien, viihdekuoron, pianistien
ja yksinlaulajien kanssa. Seijan sanoin jäähyväiskonsertti idyllisessä Cobhin
kaupungissa sai herkistymään niin johtajan, laulajat kuin yleisönkin.
"Laulun yhdistävä ja voimaannuttava  vaikutus tuli puolestaan koettua monen
"ex-tempore"-lauluhetken muodossa. Tulimme vaikutetuiksi Irlannin kansanmusiikin
elävyydestä, siellähän musiikki ei elä konserttisaleissa vaan pubeissa. Lähes
joka pubin nurkassa oli vähintään mies ja kitara traditionaalisine lauluineen,
ja se tempasi mukaan jäyhimmänkin kuulijan", sanoi Seija.

Vanhassa laulussa Eirestä kerrotaan: "It's a long, long way to Tipperary, it's a
long way to go." I know, nyt tiedän, että pitkä on matka ainakin Irlannista
takaisin kotimaahan. Päivääkään emme silti matkasta vaihtaisi.


Irja Rongas